Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Runsaat 550 palestiinalaista ja suomalaista osallistuu Beirutin maratonille 6.12.2009 (täysmaraton, 10 km Fun Run, 5 km minimaraton). Suomen Extreme Survival Team lähtee Libanoniin 1.-3.12. Blogi välittää uutisia matkalta

Arkisto

Extreme Survival Team Libanonissa 2009

Sateinen päivä

13.12.2009 - 01:07

Lauantaipäivä oli myrskyinen ja sateinen. Me ajoimme bussilla etelään Tyrosta kohti. Meri tyrskyili; liput lepattivat vaakasuorassa. Päivän aikana vettä satoi välillä rankasti ja kaduilla ja teillä olli valtavia lätäköitä. El-Bussin leirissä ollessamme kuulimme jatkuvasti kovaa räminää aaltopeltikatosta. Kuitenkin sää suosi meitä. Sadetta tuli losottamalla, kun olimme sisätiloissa ja paluumatkalla Beirutiin. Rashidien leirissä BAS:n keskuksen katolla tuuli voimakkaasti, muttei satanut, vaan aurinko alkoi paistaa. Taivas oli vielä myrskyisen tumma. Valo kaunistaa vaatimattomat ja rumatkin näkymät.

Nyt ollaan jo sunnuntain puolella. Kämppäkaverini Karita on jo pakannut ja nukkuu. Lentokentälle pitää lähteä anivarhain. Huomisen aikana matkatoverini lähtevät kotiin. Minulla on päivällä aikaa kirjoittaa blogia ja valmistella maanantain sadutuskoulutusta, jonka pidän Family Guidance Centerissä. Nyt hyvää yötä.

Sirkku Kivistö kirjoitti 13.12.2009 - 13:37
Libanon on kyllä siitä(kin) ihmeellinen maa, että siellä ilmanala voi olla täysin erilainen pienenkin välimatkan päässä. Välimerikin on sentään iso meri, sen huomaa myrskyisällä säällä.
El-Bussin FGc:n psykologin työhuoneen seinällä on taulu laivasta myrskyävällä merellä. "Tähän lapset kiinnittivät huomiota Libanonista lähteneen Gazan auttajalaivan vaarallisen matkan aikana viime vuodenvaihteen jälkeen", kertoi psykologi Dolly Costa
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code